Suomen suvi se on niin ihana ja arvaamaton.

Jännäsin koko viikon että minkälainen ilma lauantaina kun sitä 10km lenkkiä oli tarkoitus...

Kaikkina aikaisempina vuosina (nyt oli 19. vuosi, mulla 17. kerta) aina on aurinko paistanut tapahtuman ajan, vaikka aamulla olis vettä ripsauttanutkin.

No eilen en pelännyt sadetta enää aamulla, mutta niin vaan tummat pilvet ilmestyivät kumminkin taivaalle uhkaavasti kun lähtölaukaus lähestyi.

Kanuunan pamahdettua lähtömerkiksi, niin hetken päästä taivaalta ropsautti teräviä rakeita, muuttui sitten tihkusateeksi joksikin aikaa, kunnes loppui.

Ei siinä vaatteet edes kerennyt kastua, tai sitten ne kuivuivat mun hurjassa vauhdissa .

Nyt on jalat vähän sen tuntoset että jotain ei-tavallista on tullut eilen tehtyä, mutta eiköhän se siitä...Se oli se mun taktiikka josta kipeytyivät, kävely-spurtti-kävely. Ei ne pelkästä kävelystä kipeytyis.

Nyt kyllä aurinko paistaa, mutta ei tuolla niin kauheen lämmintä tunnu vielä olevan.

Pesaisiskohan nyt olohuoneen ikkunat...vaan ulkopuolelta, en kyllä ala sisältä...Vaikka kiireellisemmät olis nuo kadun puoleiset ikkunat, kun ei ulos kohta enää näe. En vaan viitsi kiikkua tuolla ikkunassa (kun jalatkin niin kipeet-seli seli) kun ihmiset kävelee alapuolella, melken alapuolella. Vai meniskö sittenkin pyöräilemään...Jos pesis ikkunat juhannuksena niin ei olis paljon katselijoita.

Lisäys edelliseen tekstiin, kun jäi kertomatta, että antamani muisto sille opelle oli ruskeahkon sävyinen nomination-pala, koska tykkää ruskeasta.