Vois perustaa oman uniklubin.

Toissa yönä nähty uni oli taas jotain niin outoja juttuja tulvillaan.

Olin palailemassa lomalta kotiinpäin. Passintarkistuksessa, menossa laivaan (ei Ruotsin/Tallinan laiva vaan jotain muuta). Haeskelin siinä sitä passia ja sitten kun löysin sen kassin sekamelskasta papereiden seasta, passin näköinen se oli ,sininen, mutta ei siinä lukenut passi vaan Yhtyneet kuvalehdet. Olinkin ottanut vahingossa mukaan jonkun lehtimainoksen mukana olleen "mukamas passin". Just joo, helskuta rallaa, ei hitsi, nyt jään tänne jonnekin Mauin saarelle, enkä pääse Suomeen, ja olihan se kelvannut Suomessa passintarkistuksessa.

Ilmeisesti selvisin tarkistuksesta, koska

Sitten olinkin jo menossa kasseineni rullaportaita ylöspäin laivaan, kun huomasin että kassi pitikin jättää alas matkatavaraselvitykseen. Ei muutakun väkisin rullaportaita väärään suuntaan, se ei ollut mitään kivaa.

Portaista selvittyäni, kassista piti ottaa  pois matkalla tarvittavat tavarat ja aloin purkaa sitä siinä. Otin sieltö kameraa yms eikä sinne sitten melkein jäänytkään mitään, melkein tyhjä kassi.

Sitten siinä kiireessä vielä muistin että tuliaiset. Siinä oli joku kahvila ja sieltä aloin etsiä jotain nopeesti. Karkkia vaan löytyi, mutta kahvilantädit olivat jotain vanhoja hitaita mummeleita, joten mulla ei riittänyt aika eikä hermoja, ja jätin tuliaiset tiskille.