Mä oon taas tylsä näissä kirjotuksissa, mutta

Ottakaa hyvät ihmiset ruisleipää mukaan kun lähette reissuun ulkomaille, sillä...

Vatsaoireiden väheneminen ulkomailla ei liity maidon käsittelyyn

Moni maidosta vatsaoireita saava on ihmetellyt ulkomailta palatessaan, miksi lehmänmaito ei tuntunut aiheuttavan oireita kotimaan ulkopuolella. Syyksi on epäilty eroja maidon käsittelyssä kuten homogenoinnissa ja lehmien rehun koostumuksessa.

- Eri maiden välillä ei ole lehmien ruokinnassa tai maidon teollisessa käsittelyssä sellaisia eroja, jotka voisivat selittää oireiden vaihtelun, Kansanterveyslaitoksen tutkija LAURA PIIRAINEN totesi Valtakunnallisilla Ravitsemuspäivillä.

Maidon homogenointi on hänen mukaansa yleinen käytäntö kaikissa länsimaissa. Jopa laitteet ovat samat eri maissa. AIV-rehukin on käytössä maailmanlaajuisesti, myös Keski-Euroopassa.

Vatsaoireiden lieventyminen voikin johtua kuitupitoisuuden laskusta

Vuonna 2004 tehdyn pilottitutkimuksen tulokset viittaavat siiihen, että vatsaoireiden väheneminen ulkomailla voisikin johtua yleisistä muutoksista ruokavaliossa. Tällaisia muutoksia ovat muun muassa maidon ja ruisleivän käytön väheneminen. Tutkimuksen ruisleipäjaksolla tutkittavat saivat oireita merkittävästi enemmän kuin vehnäleipäjaksolla.

- Henkilöt oireilevat mahdollisesti ruokavalion imeytymättömistä hiilihydraateista, mutta yhdistävät oireet maitoon, Piirainen totesi.

Ihmiskokeissa ei ole vahvistettu homogenointi-hypoteesiä

Koe-eläimillä on havaittu enemmän yliherkkyysreaktioita homogenoitua maitoa kohtaan, mutta ihmiskokeissa havainnolle ei ole saatu vahvistusta. Homogenoinnissa maidon rasvahiukkasia pilkotaan niin, että maitorasva ei nouse maidon pintaan.

- Jos tuntee, että homogenoimaton maito sopii itselle, tottahan sitä kannattaa käyttää, Piirainen kuitenkin totesi.

Piirainen myös muistutti, että hapanmaitotuotteista saatuna laktoosi on monesti paremmin siedettyä kuin muista maitotuotteista saatuna. Probiootit voivat lievittää niin maidon kuin kuidunkin aiheuttamia suolisto-oireita.

Ruuansulatuskanavaa voi myös kouluttaa sietämään laktoosia. Lisäksi maitotuotteiden nauttiminen muun ruuan yhteydessä voi lievittää oireita. (Finfood)

11.10.2007